Rautakauppaa
vuodesta 1927

Rauta-kauppaa
vuodesta 1927

Tutustu historiaamme

Kaikesta huolimatta, aina ollaan asiakasta palveltu.
Rautakauppaa ja hyvää palvelua vuodesta 1927,
ihmiseltä ihmiselle.

Kaikesta huolimatta, aina ollaan asiakasta palveltu.
Rautakauppaa ja hyvää palvelua vuodesta 1927, ihmiseltä ihmiselle.

1927

Mistä kaikki alkoi

Kaikki alkoi vuonna 1927, kun Juho Adolf Rantakokko perusti vaimonsa
Ebba Rantakokon kanssa Ylimuonion kaupan.

1936

Toiminta laajenee

Noin kymmenen vuotta toimintaa eteenpäin, Juho Adolf Rantakokko osti Ylimuonion kauppa-ajoihin ensimmäisen kuorma-auton; Ford AA vuosimallia 1926.

Kyseisellä autolla kuljetettiin tavaraa Kaulinrannan rautatieasemalta kauppaan.

Kuvassa esiintyy Juho Adolfin työmiehiä sekä autoa kuljettanut hänen vanhin poikansa Paavo Rantakokko (oikealla).

Kuvan henkilöt kaatuivat sodassa ja osoitamme heille suuren kunnian maamme puolustamisesta. Ilman heitä ei välttämättä olisi Suomea tai tätä yritystä enää pystyssä.

1950

Hettaan myymälä

Kuvassa näkyy 1950-luvulla Hettaan perustettu myymälä, joka tähänkin
päivään asti seisoo samalla paikalla, toki hieman eri näköisenä.

Aina valmiina palvelemaan, vuodesta 1927.

1981

Liikkeemme paloi

Torstaina toukokuun 7. päivänä 1981, Ylimuonion kyläkauppamme paloi.
Esi-isiemme periksiantamattomuutta kunnioittaen uutta liikettä ruvettiin
rakentaa samointein. Tarina ei loppunut tähän, kun J Ad Rantakokko on toiminnassa vielä tänäänkin.

1994

Muutoksia

1994 lopetimme kaikki toimintamme Ylimuoniossa ja siirsimme toimintamme Hettaan.

Ja loput onkin historiaa...
Haluammekin kiittää asiakkaitamme ja yhteistyökumppaneita
kaikesta luottamuksesta vuosien varrella.